sunnuntai 3. helmikuuta 2008

29. 1. Žižek ja psykoanalyysi

Minulle Toista selvensi parhaiten kylpyamme-vertaus. Minkä ideologian päälle rakentaa elämänsä niin, että jos ideologia otettaisiin pois, kaikelta putoaisi pohja (kypyammeesta häviäisi vesi)?

Tiedettä voisi periaatteessa pitää Toisena, mutta mielestäni se ei aivan riitä. Tieteen tehtävä on selvittää nykyisyyttä ja ennustaa tulevaa fysiikan lakeja noudattaen. Tieteestä tulee totuus, kun se kestää kritiikin ja säilyy edelleen kumoamattomana. Tiede perustuu faktoihin, jotka voidaan kumota vasta uusia pätevämpiä faktoja esittämällä. Jos maailmassa voitaisiin toimia niin, että päätökset tehtäisiin jatkuvasti tieteen aikaansaannokset huomioiden ja saavutukset koko maapallon yhteiseksi hyväksi jakaen, tiede voisi olla Toinen. Tällöin sillä olisi yksi yhteinen tavoite ja päämäärä, johon kansakunnat olisivat sitoutuneita. Tiede ei kuitenkaan riitä, koska ihminen ei kykene jakamaan onneaan kaikille emmekä kykene sitoutumaan tällaiseen päämäärään.

Näin monen Toinen on talouden lait. Vaikka itse ei allekirjoittaisi tämän ideologian oikeudenmukaisuutta se on jotain, mihin aina voi luottaa. Rahalla saa, hyvin menestyvä yritys tappaa kilpailijansa ja markkinavoima on valtti, jolla voi romuttaa yhteisöllistä hyvää ajavat aatteet. Vaikka joku meistä haluaisi pitää tiedettä tai Jumalaa Toisena, sen täytyy tapahtua talous huomioiden. Rahaan ei voi suhtautua ironisesti, sillä rahalla saa aikaan paljon hyvää. Rahasta ei myöskään saa laskea leikkiä, sillä esimerkiksi kolmannen maailman valtioiden on jo lähtökohtaisesti vaikeampi päästä kisaamaan teollisuusmaiden kanssa. Talouden lakeihin ironisesti suhtautuvat lasketaan helposti kevytmielisiksi, itsekeskeisiksi tai omahyväisiksi. Ei-niin-rikasta ihmistä taas pidetään helposti huonona työntekijänä, jos hän ei ymmärrä talouden lakien välttämättömyyttä ja niiden välttämätöntä huomioimista.

Kuitenkin olemme jossain määrin siirtymässä uudelle aikakaudelle. Yritykset eivät voi toivottavasti enää kauaa noudattaa uusliberalismin isähahmon Milton Friedmanin ajattelua ja tuottaa maksimaalista voittoa hinnalla millä hyvänsä. Kauppalehden Optiossa 2/2008 puhutaan omatuntotaloudesta. Lähtökohtana on "hyväntekeväisyys ei pelasta maailmaa, vaan bisnes joka tekee hyvää" -ajatus. Lentoyhtiön omistaja voi tehdä enemmän puhtaampien polttoaineiden kehittämiseksi kuin jos hän pesisi kätensä koko bisneksestä. Valveutuneet kuluttajat, tiukentunut ympäristölainsäädäntö ja trendikkyys saavat yritykset hakemaan suuntaa, jossa bisnesälyyn yhdistetään hyvä sydän. Artikkelissa puhutaan jopa kolmannesta teollisesta vallankumouksesta, jossa valta jaetaan uudelleen. Kuluttajat muuttuvat kohderyhmistä yleisöiksi ja yrityksistä tulee kuluttajien kohderyhmiä. Tätä minä kannatan!!

Mielestäni talouden lakien mukaan eläviin ihmisiin sopii valitettavan täydellisesti Žižekin arvostelu ihmisistä, jotka haluavat vallankumoista ja radikaaleja muutoksia, mutta jotka samalla haluavat rauhallisen ja tasaisesti eteenpäin soljuvan elämän. Voimme tiedostaa vääryydet (vaikka emme ehkä ymmärtää niitä), kannattaa muutosta ja puhua sen puolesta, mutta omassa elämässä olemme valmiit vain ostamaan luomu-tuotteita. Hätämme ei ole niin iso, että oikeasti toimisimme. Vaadimme yrityksiltä rehellisyyttä, avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja eettisyyttä, mutta jos edessämme on pakko saada -tavara, moni on armollinen itselleen eikä jätä sitä kuitenkaan ostamatta.

Tässä vaiheessa voimme antaa syyllisyyden Toisen haltuun, kuten luennolla esitettiin.Tarvitsemme jonkun, jonka avulla selitämme, että esimerkiksi 5 € lahjoitus kuussa vähempiosaisten hyväksi riittää tai että minulla on oikeus nauttia omista rahoistani ilman syyllisyyttä. Se voi olla aate tai uskonto. Aate saa hyväksymään vääryydet; jos aatetta toteutettaisiin täydellisesti, vääryyttä ja epätasa-arvoisuutta ei olisi tai vaihtoehtoisesti jokainen on oman onnensa seppä, paska säkä jos joku on tyrinyt mahdollisuutensa. Alueilla ja aikoina, joissa ja jolloin kärsitään puutetta, Toinen on huomattavasti useammin Jumala. Jumalaan voi aina turvautua ja Hän takaa, että elämä maailmassa on väliaikaista ja että taivaallinen oikeus jaetaan jokaiselle ihmiselle henkilökohtaisesti. Tällöin kisataan vain itsensä kanssa; raha tai voima ei määritä taivaaseen pääsemistä. Luulen, että me kaikki tarvitsemme Toisen, sillä ilman sitä tuntisimme olevamme voimattomia isossa maailmassa.

Käsittääkseni Žižek toivoi, että erilaiset Toiset pääsisivät aktiiviseen tietoisuuteemme, jolloin ihminen voisi tarkastella ideologiaansa. Ajatuksena on, että kun symbolisesta järjestelmästä tulee "läpinäkyvä", ihminen ymmärtää paremmin käytöstään ja näkökulmiaan. Kyse ei välttämättä ole hyvästä tai pahasta, vaan tiedotetuista valinnoista ja tätä kautta elämän haltuunotosta. Mutta vaikka kokisi tiedostavansa omat Toiset (en tiedä onko se koskaan mahdollista), jäljelle jäisi aina toiset ja näiden Toiset. Erikokoisten toisten viidakossa kahlaaminen on varmasti loputon prosessi. Toisaalta en usko, että ihminen pystyy ajattelemaan ympäröivää maailmaa ilman "linssiä" tai paljaana, olipa se sitten tietoisesti ideologinen tai ei. Jokaiselle meistä on kertynyt paljon kokemuksia, jotka vaikuttavat siihen, miten näemme ja koemme maailmaa ja mitä haluamme tehdä omalla paikallamme maailmassa. Se on kuitenkin hyvä, sillä tarvitsemme lähtökohdan muuttuaksemme ja toisaalta erilaisia lähtökohtia oppiaksemme.




Ei kommentteja: