Kurssimme toinen luento rakentui Noam Chomskysta ja hänen ajatuksistaan kertovan “Manufacturing Consent” -filmin ympärille. Dokumentin tiimoilta keskustelimme propagandakäytännöistä länsimaisessa mediassa, sen tuottamasta todellisuudesta, sivusimme hiukan terrorismi-termistöä sekä omistajuuden ja mainostajien vaikutusta median todellisuuteen.
Chomskyn mukaan länsimaiden hallitseva eliitti yrittää pitää maailmaa otteessaan median kautta. Media voi luoda tietynlaista todellisuutta sensuurin tai propagandan avulla. Sensuuri tarkoittaa, että osaa asioista ei kerrota lainkaan, toisista asioista yksityiskohtia voidaan jättää kertomatta ja informaatio tuotetaan valtaapitävien näkökulmasta. Propagandaksi Chomsky laskee (kaiken) yhdensuuntaisen viestinnän, jonka tavoitteena on vaikuttaa vastaanottajan mielipiteisiin.
Meidän on helppo erottaa prppagandan määritelmiin soveltuvat viestit esimerkiksi katsomalla historiankirjan kuvia toisen maailmansodan aikaisista julisteista. Sen sijaan meidän on vaikeampi nähdä propagandan toteutuvan myös lehdistössä ympärillämme. Taustalla ei ole enää muutamaa sormella osoitettavaa tahoa, vaan monimutkainen yhteiskunnan tasojen verkosto, jonka jäljittäminen, murtaminen ja jossa toisin tekeminen ei ole yksiselitteistä.
Chomskyn mielestä demokraattista mediaa ei ole olemassa; jos emme huomaa propagandaa tai sensuuria ympärillämme, olemme jo hyväksyneet sen. On tietysti totta, että kaikki medioissa julkaistut viestit joudutaan jollakin tavalla valikoimaan. Valtaisasta tietomäärästä johtuen medioiden on pakko oman työskentelynsä ja vastaanottajakuntansa takia toteuttaa agenda setting -teoriaa. Chomsky katsoo kaikki ns. päiväjärjestyksen asettamisen keinot mielipiteen muokkaukseksi. Aiheiden valinnalla ja painotuksilla, kehystämisellä, tiedon ja lähteiden valinnalla sekä halutunlaisella ongelmanasettelulla saadaan tuotettua tietynlaista todellisuutta.
Voidaan tietysti pohtia, minkä verran tuo todellisuuden luominen on tarkoituksenmukaista ja minkä verran se on osa toimittajien välttämätöntä työtä. Toimituksessa työskennellessäni uutisaiheet valittiin yhdessä, oma ideointi oli tervetullutta ja tavoitteenamme oli tehdä mahdollisimman monipuolista & mielenkiintoista lehteä. Toisaalta paikallistoimituksissa toimitaan paljon myös uutistoimistojen varassa, emmekä kykene tarkastelemaan heidän valintakriteereitään ja tietolähteitään. Luulen myös, että Suomessa on vielä hurjasti alalle päätyneitä toimittajia, joilla ei välttämättä ole taustallaan kriittistä ajattelua opettavaa koulutusta. He eivät välttämättä käytä tarkoituksenmukaisesti tietynlaista kieltä teksteissään, mutta eivät ehkä osaa eritellä ilmausten sävyjä ja merkityksiä. Näin he eivät tule miettineeksi vakiintuneita ilmauksia ja niiden piiloviestejä. Luulen, että ‘Word Tricks & Propaganda’ voisi olla hyvää luettavaa monessa toimituksessa. Jo tietoiseksi tuleminen ennakkoasenteita ylläpitävästä ja epätasa-arvoisesta kielenkäytöstä voisi auttaa kiinnittämään siihen huomiota.
Lisäksi on tietysti medioita, jotka avoimesti ajavat tiettyä aatessuuntaa käyttäen tarkoituksenmukaisesti hyväkseen Chomskyn määrittelemiä sensuurin ja propagandan keinoja. Hyvänä esimerkkinä voisi olla Pirkanmaalla vaikuttava sanomalehti, joka selkeästi pyrii varmistamaan kokoomuksen menestymistä ja edistämään uusliberalismia. Vielä nämä tavoitteet voisinkin hyväksyä, ellei ne tarkoittaisi tietoisesti muiden puolueiden ideoiden, ehdotuksien ja tapahtumien huomiotta jättämistä. Kaiken kruunaa tietysti oikaisujen puute, joita lehdessä ei julkaista kuin valituissa tapauksissa. Mielestäni tällaisesta tulisi käydä enemmän keskustelua ja niin, että myös lukijakunnan mielipiteitä huomioitaisiin.
Chomsky katsoo propagandan olevan toimintaa, jonka tavoitteena on halutunlaisen informaation ja mailmankuvan luominen. Keinoja tähän ovat PR (public relation) tai havaintojen hallinta (perception management). Mielestäni PR on helppo mieltää toiminnaksi, jonka tavoitteena on muokata mielipiteitä. PR on myös toimintaa, jota tuntuvat innokkaimmin harjoittavat isot yhtiöt, jonka toiminnan eettisyyden voisi joku kyseenalaistaa jossain tilanteessa. Itse en henkilökohtaisesti usko, että voittoa tavoittelevat yhtiöt haluavat tehdä aidosti hyvää. Kuulin aiheesta karuimman esitelmän markkinoinnin- ja mainonnan ihmisille suunnatussa GIMME 07 -tapahtumassa. Erään hallitsevassa asemassa olevan käyttöjärjestelmätoimittajan edustaja väitti kivenkovaa, että he harjoittavat hyväntekeväisyyttä ihmisrakkauden nimissä. Taustalla ei missään määrin hänen mukaansa ollut julkisuuskuvan kiillottaminen. Hänen mukaansa toinen hyvä esimerkki vastaavasti yhtiöstä ja työstä voisi olla erään hampurilaisketjun lastensairaalat. Tietysti molemmat saavat aikaan paljon hyvää, mutta on naiivia väittää, että se kaikki tehdään ilman minkäänlaisia taustatarkoituksia.
Toisinkin voi toimia. Ratkaisuksi Chomsky nostaa ‘alternative mediat’, joissa myös vastavirta saa äänen. Ihan kenestä tahansa ei kuitenkaan taida olla vaihtoehtomedian tekijäksi. Ilmiöiden tietoisesti tarkastelu ja yhteiskunnan ongelmien ratkominen vaatii sivistystä ja laajaa tietoisuutta vallitsevista todellisuuksista. Lisäksi tarvitaan aikaa ja taloudellinen mahdollisuus toisenlaisen median tuottamiseen.
Toisaalta myös sivistyksestä puhuminen on hiukan ongelmallista vaihtoehtomedioiden kohdalla. Tällöin hyväksymme esioletuksena koulutususkon, joka ei länsimaisessa mallissaan arvosta elämänkokemusta eikä pehmeitä arvoja. Näemme koulutuksen olevan parhaimmillaan avain poliittis-kulttuuriseen vapauteen ja vaihtoehtoja täynnä olevaan maailmaan. Tällöin olemme kuitenkin asettaneet ihanteelliselle elämälle ja onnelle mittapuun, jonka luomisessa vain murto-osa mailman ihmisiä on ollut. Usein koulutususko ajaa länsimaisten yritysten etuja, joiden johtajina istuu korkeasti koulutettuja (valkoisia) ihmisiä.
Vaihtoehtoisten medioiden lähtökohtana täytyy kuitenkin olla usko toisenlaiseen maailmaan, yksi yhteinen asia jonka eteen ollaan valmiita tekemään töitä. Uskon lisäksi täytyy olla toivoa sen toteutumisesta; jos ei ole toivoa, miksi usko konkretisoituisi teoiksi? Kolmanneksi en kuitenkaan listaa rakkautta, vaan vihan. Usko toisenlaiseen maailmaan on syntynyt vinoutumien tajuamisesta. Vaikka vaihtoehtomediaa tekisikin intohimosta vaikkapa politiikkaan, on taustalla varmasti oltava jokin hiertävä asia, miksi haluaa tuoda myös omia näkemyksiään esiin.
Joko Chomsky jakaa tai Chomskyn munkaan eliitti jakaa ihmiset kolmeen luokkaan; omistajiin, koulutettuihin ja sivusta kaikkea katsovaan enemmistöön. Valtaosa ihmisistä halutaan pitää passiivisina ja tyytyväisinä. Ainakin jenkkieliitti tuntuu allekirjoittavan tämän, hyvänä esimerkkinä vaikkapa oheislukemistosta löytyvä Washington Postin Katherine Grahamin käsitys demokratiasta ja salaisuuksista.
Kaikkein ideaalisin vaihtoehtomedia olisi kaikkien toteutettavana. “Holtittoman lauman” saaminen tekijöiksi voisi kuitenkin olla mahdoton urakka. Mielessäni siintää lähinnä kuva Hervannan lähi-tv-projektista ja sen puitteissa kuvatuista joulujuhla-kotivideoista. Käytännössä ihmisten taidot ja tietopohja on niin rajallinen, että kyseessä oli lähinnä harrastemaisesti tuotettuja pätkiä kaikkien katseltavana. Toisaalta mahdollisuus tv:n tekemiseen on takuulla parasta mediakasvatusta.
Esimerkiksi tarpeeksi karkealla tulojaolla ihmiset voidaan saada luokiteltua Chomskyn esittämään kolmeen luokkaan. Itse en kuitenkaan suostu uskomaan, että kokonainen 80 prosenttia olisi pelkkää massaa. Jokaisen yksilön elämään mahtuu paljon valintoja ja näin myös jokainen osallistuu yhteisiin asioihin. Tietysti joku voisi kysyä, mistä tiedämme ettei tv:n ääressä popcornia syövä tavitallukka ymmärrä vaihtoehtojaan. Entä jos hän onkin valinnut roolin todellisuuden vastaanottajana? Voihan olla, että hänelle riittää toisten tuottama agenda. Sen sijaan pelkään kyllä että elämmme jo jossain määrin yhteiskunnassa, jossa kilpailu lähtee jo koulutuksesta ja jossa oikeudenmukaisuus, toisista huolehtiminen ja solidaarisuus eivät ole enää tärkeitä asioita.
Lähteet:
Luento
Edward S. Herman, Word Tricks & Propaganda
Wendy Ewbank, Teaching Media Literacy through the Topic of Terrorism
Juha Suoranta, Radikaali kasvatus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mutta merkitseekö sivistys koulutususkoa? minusta ei, sillä sivistyä voi itsekseen ja yhdessä muiden kanssa. tällaisia toimimaan ja ihmettelemään sysääviä prosesseja voidaan saattaa liikkeelle koulun penkillä, mutta ne eivät ole välttämättömiä sivistykselle. toimiminen arjessa silmät auki, lukeminen, keskusteleminen, kävely metsässä... sivistysprosseja, ainakin potentiaalisesti. onko telkun tuijottaminen? mahdollisesti, ainakin jos hiukan valikoi. pääasia: sivistystä ja koulutusta ei voi samaistaa, kai...
Jep olet oikeassa, sivistystä ja koulutusta ei voi samaistaa. Pyydän anteeksi huolimatonta termien käyttöä. Kuitenkin tiettyjen järjestelmien mukaisesti koulutetut ihmiset ovat ainakin työmarkkinoilla arvokkaampia kuin sivistyksensä muuten hankkineet. Tämä ei tietenkään kerro mitään ihmisten elämänlaadusta, tavoitteista tai todellisuudesta, mutta koulutususko heijastuu monista kirjoitetuista ja kirjoittamattomista yhteiskuntamme vaatimuksista.
Veikkaan, että tilanne tulee muuttumaan Suomessa väestön ikääntymisen myötä. Isovanhempia on jatkossa pakko hyödyntää yhä enemmän; he voivatkin toimia oivana viisauden jakana ja jossain määrin nykyisen ahdasmielisen kouluopetuksen vaihtoehtona tai tukena. Paljon olisi asioita joita voisimme oppia kokeneempiamme kuuntelemalla, mutta tällä hetkellä se ei ole trendikästä eikä sille ole aikaa. Tulevaisuudessa työntekijöiden vähentyessä useimmilta aloilta on varmasti välttämätöntä suhtautua eri tavalla sivistykseen. Ja sivistyksen välittäjänä voivat olla erityisesti vanhukset, auttoivatpa he sitten lasten vahtimisessa tai ammattitaidon opettamisessa.
Lähetä kommentti